Suomalaiset SS-miehet, politiikka ja uskonto

André Swanström

Suomalaiset SS-miehet, politiikka ja uskonto

Olivatko toisen maailmansodan suomalaiset SS-miehet epäpoliittinen eliittijoukko tai isänmaanystäviä seikkailuretkellä? Olivatko he muuhun SS:ään verrattuna poikkeus yhdysupseereina toimivine sotilaspappeineen? Nämä suomalaisen SS-tutkimuksen itseoikeutetun auktoriteetin professori Mauno Jokipiin lanseeraamat ja totuutena toistetut lennokkaat luonnehdinnat kaipaavat selvästi lähempää tarkastelua.

Suomalaisten ainutlaatuisen kunniallista luonnetta muuten niin pahamaineisissa SS-joukoissa on pitkään pidetty itsestäänselvyytenä. Mauno Jokipii on vyöryttänyt epäpoliittisuusteesinsä tueksi esiin tilastoja aihetta käsittelevässä perusteoksessaan Panttipataljoona.

Jokipiin mukaan melko tarkalleen 20 % suomalaisista SS-miehistä ”tunnusti jossakin muodossa ruskeaa väriä”. Tähän fasisminruskeaan joukkoon Jokipii laski niin IKL:n kuin varsinaiset kansallissosialistiset ryhmät. Jokipiin mukaan suomalaiset värvääjät karsivat tarkoituksella pois fasisteja SS-joukkoihin lähtijöiden keskuudesta. Näin jäätiin kauas saksalaisten asettamasta 60–70 % tavoitteesta ja fasistien osuus pidettiin mahdollisimman alhaisena. Jokipiin tilastoja on siteerattu alan kirjallisuudessa kyseenalaistamatta niitä. Mutta mikä on lopullinen totuus suomalaisten SS-miesten poliittisista näkemyksistä? Olivatko he keskimäärin niin epäpoliittisia kuin Jokipii antaa ymmärtää? Entä mikä oli uskonnon rooli kokonaisuudessa?

Jokipiin sinänsä tarkasti laskeman tilaston ongelmana on, että se pohjautuu SS-aseveljet ry:n jäsenkortistoon, jonka pohjalta Jokipii on saanut hakemansa tuloksen. Jokipiillä olisi ollut käytettävissään myös toinen, kattavampi lähdeaineisto, eli SS-miesten palvelussitoumukset.  Tämän aineiston valossa tulos muuttuu ratkaisevasti.

Kansallisarkistossa säilytettävästä SS-aseveljien arkistosta löytyy 1 169 SS-miehiksi hyväksytyn suomalaisen palvelussitoumukset. Tämä tarkoittaa, että lähes jokaisen kesällä 1941 SS-mieheksi lähteneen suomalaisen kohdalla löytyy dokumentti, josta ilmenee kunkin poliittinen kanta. Lisäksi palvelussitoumuksessa poliittinen kanta kerrotaan täsmällisemmin kuin Jokipiin käyttämissä SS-aseveljet ry:n jäsenkorteissa. SS-aseveljet ry:n jäsenkortissa on kohta, jossa ilmoitetaan ”Toiminta aatteellisissa y.m. järjestöissä”. Tätä kohtaa Jokipii on käyttänyt SS-miesten poliittisten mielipiteiden kartoittamiseksi. Palvelussitoumuksessa poliittinen kanta ilmoitetaan täsmällisemmin: ”Puoluekanta / Anhängare av vilket parti / Angehöriger welcher politischen Partei oder Richtung”.

Palvelussitoumusten mukaan IKL:n kannattajiksi ilmoittautui 422 suomalaista SS-miestä, mikä merkitsee 36,1 %:n osuutta 1 169 täytetyn palvelussitoumuksen joukosta. Erilaisten kansallissosialististen järjestöjen kannattajiksi ilmoittautui 112 SS-miestä, minkä lisäksi kaksi ilmoitti puoluekannakseen ”Antisemitisti”, ja yksi kertoi olevansa ”saksanmielinen”. Näin laskettuna selkeästi fasistista poliittista kantaa edustavia suomalaisia SS-miehiä oli 537, mikä tekee 45,9 % koko joukosta. Tämä on yli kaksi kertaa enemmän kuin Jokipiin saama tulos.

Voi vain kysyä, miksi Jokipii, joka tunsi SS-pataljoonaa koskevan materiaalin läpikotaisin, valitsi käyttää epämääräisemmällä muotoilulla ja puutteellisilla tiedoilla varustettua jäsenkortistoa selkeästi puoluekannan ilmaisevien palvelussitoumusten sijaan. Näyttää pahasti siltä, että Jokipii on tarkoituksellisesti halunnut vähätellä suomalaisten SS-miesten poliittisuutta ja koko suomalaisen SS-hankkeen fasistista luonnetta.

Jokipiin väite kansallissosialistien ja fasistien karsinnasta ei tilastojen valossa näytä myöskään pitävän paikkaansa. Karsiutuneiden ja omaehtoisesti pois jättäytyneiden hakijoiden joukossa sekä IKL:n että kansallissosialistien osuus on pienempi kuin SS-joukkoihin palvelukseen astuneiden keskuudessa. Merkittävää fasistien karsintaa ei siis suoritettu, vaan IKL:n mies tai natsi saattoi karsiutua siinä missä muutkin hakijat esimerkiksi parin puuttuvan sentin tai liian nuoren iän vuoksi, ei poliittisen mielipiteensä perusteella. Fasistinen poliittinen kanta näyttää olleen lähinnä meriitti SS-joukkoihin pääsyn kannalta.

 

IKL – suurin puolue

IKL:n ja muiden fasististen järjestöjen täydellinen ylivoima SS-miesten poliittisena suuntauksena nousee selkeästi esiin, kun verrataan fasistien kannatusta eduskunnan perinteisten valtapuolueiden kannatukseen SS-miesten keskuudessa.

Palvelussitoumusten (ks. Taulukot 1–3 kirjoituksen lopussa) mukaan perinteiset puolueet keräsivät seuraavanlaisen kannatuksen SS-miesten keskuudessa: Kokoomus 59 (5,0 %), Maalaisliitto 11 (0,9 %), Edistyspuolue 5 (0,4 %), Ruotsalainen kansanpuolue 3 (0,3 %) ja Sosiaalidemokraatit 2 (0,2 %). Perinteiset valtapuolueet olivat siis äärimmäisen heikosti edustettuina SS-miesten keskuudessa.

Verraten moni SS-mies ilmoitti puoluekantansa epämääräisesti kertomalla olevansa ”isänmaallinen” tai ”oikeistomielinen”. Näiden termien sijoittaminen poliittiseen kenttään on sikäli vaikeaa, että selvän rajanvedon tekeminen fasistiseen suuntaukseen jää hämäräksi. Osalle SS-miehistä ”Isänmaallinen” ja IKL saattoivat olla synonyymejä, toisille taas isänmaallisuus saattoi sijoittua lähemmäksi poliittista keskustaa tai ainakin teoriassa jopa asevelisosiaalidemokratiaa. Useimpien kohdalla voidaan silti olettaa, että isänmaallisuus sijaitsi poliittisen kentän oikealla laidalla.

Esimerkkinä voidaan käyttää Olavi Vassista, joka allekirjoitti palvelussitoumuksen kahteen kertaan. Ensimmäisessä 8.5.1941 päivätyssä paperissa hän ilmoitti puoluekannakseen ”Isänmaallinen”, toisessa 20.5. päivätyssä paperissa puoluekanta oli IKL. Samalla pituutta oli tullut sentti lisää: ensimmäisessä sitoumuksessa Vassisen pituus oli 180 cm, toisessa 181. (KA, SS-aseveljet ry:n arkisto, 12 Hakemukset SS-joukkoihin.) Tässä tapauksessa Isänmaallinen oli siis sama kuin IKL. Voidaan tietysti spekuloida, johtuiko vaihdos halusta miellyttää värvääjiä olettaen, että IKL oli SS-mieheksi hyväksymistä edistävä vaihtoehto. Pituuden lisääntyminen voidaan mahdollisesti tulkita samaan suuntaan viittaavaksi tekijäksi, tai sitten kyseessä oli yksinkertaisesti mittaustekninen vaihtelu.

Eri sanamuodoin kategoriaan Isänmaallinen ilmoittautui 67 SS-miestä (5,7 %), kun taas geneeriseen oikeistokategoriaan (oikeistolainen, porvarillinen ei-marxilainen jne.) ilmoittautui 45 miestä (3,8 %). Heidän lisäksi viisi miestä ilmoitti puoluekannakseen Akateemisen Karjala-Seuran ja viisi miestä suojeluskunnan. Jos tämä geneerinen isänmaallinen oikeisto lasketaan yhteen perinteisten ei-sosialististen puolueiden kannatuksen kanssa, voidaan todeta, että ei-fasistisella oikeistolla oli 200 miehen eli 17,1 %:n kannatus SS-miesten keskuudessa. Toisaalta jos isänmaalliset ja geneeriset oikeistolaiset luetaan yhteen selkeästi fasististen SS-miesten kanssa, saadaan fasistisen oikeiston lukumääräksi 649, mikä tekee 55,5 %. Tämä luku tulee jo lähelle saksalaisten tavoitetta, ja voidaan hyvällä syyllä olettaa, että saksalaiset tarkastelivat palvelussitoumusten sisältöä tästä näkökulmasta.

Poliittisen kannan puuttuminen tai ilmoittamatta jättäminen oli toki myös vaihtoehto, jota moni SS-mies käytti. 1 169 miehen joukosta palvelussitoumusten avulla pystytään selvittämään yhteensä 746 miehen poliittinen kanta. 423 miehen kohdalla poliittinen kanta jää avoimeksi. Osa heistä ilmoitti, että he eivät ota osaa puoluepolitiikkaan tai että kanta oli vielä muodostamatta. Toiset jättivät kohdan yksinkertaisesti tyhjäksi tai yliviivasivat sen. Ei poliittista kantaa tai kanta tuntematon toteutuu siis 423 miehen kohdalla, mikä tekee 36,2 % kaikista 1 169 palvelussitoumuksen täyttäneestä miehestä. Tämä vastaa tietyssä mielessä vaaleissa äänestämättä jättäneiden menettelyä. (Vertailun vuoksi voidaan todeta, että äänestysaktiivisuus vuoden 1939 eduskuntavaaleissa oli 66,6 %.) Osalla SS-miehistä puoluekanta noudatti vanhempien mielipiteitä: kolme kertoi vanhempien olevan kokoomuslaisia, kaksi maalaisliittolaisia ja kaksi IKL:n kannattajia. Tämä ryhmä kuitenkin vielä pohti omaa kantaansa ja katsoi toistaiseksi aiheelliseksi kertoa vain vanhempiensa näkemyksen.

 

Tilastoilla valehtelua

Suomalaisten SS-miesten puoluekantojen joukosta nousee palvelussitoumusten valossa ylivoimaisena esiin IKL. Kansallissosialisteilla oli seuraavaksi suurin kannatus, joka oli lähes kaksi kertaa niin suuri kuin perinteisen oikeistopuolueen eli Kokoomuksen kannatus. Palvelussitoumusten valossa SS-miesten poliittinen kanta ilmenee siis keskimäärin selkeän fasistisena. Mauno Jokipiin valinta käyttää SS-aseveljet ry:n jäsenkortistoa näyttäytyy tarkoitushakuisena yrityksenä peitellä vapaaehtoisjoukon fasistista luonnetta. Tilastoilla voidaan valehdella, ja Mauno Jokipiin tapa kirjoittaa suomalaisen SS-liikkeen historiaa on räikeä esimerkki siitä.

SS-aseveljet ry:n kortiston pohjalta poliittisten kantojen selvittäminen on ollut mahdollista ainoastaan fasismin kirjon osalta. ”Aatteellisiksi y.m. järjestöiksi” yhdistyksen piirissä näytettiin laskevan vain IKL, Sinimustat, Mustapaidat, eri kansallissosialistiset järjestöt sekä AKS, partio, urheiluseurat, nuorisoseurat, suojeluskunta, vapaapalokunta jne. Yksikään SS-aseveljien jäsen ei laskenut perinteisiä ei-fasistisia puolueita aatteellisiksi järjestöiksi, joiden jäsenyys olisi ollut syytä mainita. Voidaan hyvällä syyllä todeta, että SS-aseveljet ry. oli itse fasistinen järjestö, jonka piirissä parlamentaarinen puoluepolitiikka nähtiin negatiivisena asiana. Fasismi oli tässä joukossa ainoa todellinen ja sallittu aate. Jokipii ei vaivaudu tuomaan esiin tätä perinteisten puolueiden olematonta roolia järjestön piirissä.

Hieman huolimattomasti täytettyjen jäsenkorttien kautta piirtyy kuva IKL:n ja muiden fasistien 20 %:n kannatuksesta, ja ilmaan jää leijumaan kuva ei-fasistisesta 80 %:n enemmistöstä. Niiden joukosta, jotka täyttivät korttinsa huolellisemmin, löytyy kuitenkin paljon puhuvia tietoja: yhdistyksen jäsen Onni Aspara kertoo esimerkiksi olleensa mukana Lapuan Liikkeessä, Sinimustissa ja IKL:ssä, minkä lisäksi hän ilmoittaa osallistuneensa Mäntsälän kapinaan. (KA, Mauno Jokipiin tutkimusarkisto, SS-aseveljet ry:n jäsenkortisto, Onni Asparan jäsenkortti.) SS-aseveljet ry:n piirissä oli mitä ilmeisimmin liikkumavaraa suomalaisen fasismin kovimmille konkareille, jotka avoimesti halveksivat demokratiaa ja olivat valmiita tarttumaan aseisiin päämääriensä saavuttamiseksi.

 

Uskonnon ja fasismin liitto

IKL:n vahva läsnäolo suomalaisessa SS-hankkeessa merkitsi osaltaan myös uskonnon roolin korostumista. IKL:n uskontosuhteen juuret juontuivat Lapuan liikkeeseen, joka syntyi perinteisellä körttiseudulla. IKL oli Lapuan liikkeen suora perillinen, ja molemmat liikkeet ponnistivat vahvasti körttiläisestä henkisestä maaperästä. IKL:n eduskuntaryhmässä papit olivat näyttävästi edustettuina.

IKL:n ulkomaisina esikuvina toimivat Italian fasistit ja Saksan kansallissosialistit. IKL kiisti suorat ohjelmalliset yhteydet ulkomaille, mutta liikkeen lehdessä julistettiin: ”Me olemme fascisteja.” IKL rakensi omaa ohjelmaa suomalaiskansallisista lähtökohdista käsin, mutta tunsi kohtalonyhteyttä niin saksalaisia kuin italialaisia aatetovereitaan kohtaan. Tämän kohtalonyhteyden taustalla vaikutti saksalaisten kohdalla voimistavana tekijänä Saksan rooli Suomen vapaussodassa. Vapaussodan muistaminen toimi varmasti myös innostavana tekijänä, kun mahdollisuus värväytyä Waffen-SS:ään tarjoutui suomalaisille IKL:n kannattajille. Vieraan kansan, olkoonkin voimakkaan ja arvostetun Saksan, sotilaiksi värväytymisessä oli kuitenkin IKL:n kannattajien näkökulmasta katsottuna omat arveluttavat piirteensä. Kunnioittaisiko isäntämaa suomalaisten näkemyksiä heille keskeisissä asioissa? Olisiko saksalaisten tarjoama apu pyyteetöntä?

Vaikka IKL ja NSDAP olivat monissa kohdin samaa mieltä asioista, löytyi kyllä erojakin. Yksi merkittävä muuttuja tässä kohtaa oli uskonto. Fasististen liikkeiden keskuudessa IKL lukeutui uskontoon myönteisimmin suhtautuviin puolueisiin. Uskonnolla oli keskeinen asema IKL:n ideologiassa. IKL:n suomalaisessa nationalismissa uskonto ja kansa kietoutuivat erottamattomasti yhteen. Kansallisuusaatteella oli materiaalista todellisuutta korkeampi päämäärä ja Suomen kansalla Jumalan sille antama tehtävä. Saksalainen versio aiheesta taas korosti bolševismin materialistisuutta ja uskonnonvastaisuutta, mutta uskonnon varsinainen oma osuus aatteen osatekijänä jäi vaimeammaksi. Puhuttiin hengen ja herooisuuden ylivertaisuudesta materialismin rinnalla, mutta uskonto jäi Führerin, kansan ja sen kulttuurin varjoon.

Suomessa kansallissosialistien keskenään riitaisat ryhmittymät tuntuivat ymmärtävän, että ollakseen varteenotettava toimija suomalaisen radikaalin oikeiston piirissä puolueiden ohjelmiin oli otettava uskonnollisia arvoja alleviivaavia pykäliä. Uskonnollisista maininnoista huolimatta suomalaiset kansallissosialistit eivät kuitenkaan saaneet IKL:n tavoin kanavoitua itselleen esimerkiksi körttiläisyyttä kannatuksensa nostamiseksi. Voidaankin sanoa, että uskonnolliset viittaukset kuuluivat kansallissosialistien käyttämien mutta teholtaan heikoiksi jääneiden nationalistisen retoriikan tyylikeinojen arsenaaliin.

Suomen eri kansallissosialististen ryhmittymien monitahoinen ja ajoittain ongelmallinenkin suhde uskontoon ei missään vaiheessa voinut vetää vertojaan IKL:n eetokselle, jossa uskonto oli isänmaallisuuden keskeinen komponentti.

 

Körttiteologit SS-joukoissa

Perinteisesti suomalaiset SS-sotilaspastorit Ensio Pihkala ja Kalervo Kurkiala on nähty merkittävinä poikkeuksina kristinuskonvastaisessa SS-organisaatiossa. Tämä näkemys on entisestään korostanut suomalaisten SS-vapaaehtoisten omaleimaisuutta ja poikkeuksellisuutta. Juuri tämä suomalaisten poikkeuksellisuus on toiminut Mauno Jokipiin historiankirjoituksessa selittävänä ja puolustavana tekijänä, kun on haluttu tehdä eroa suomalaisten SS-miesten ja muiden SS-miesten välille.

Uniikkitapauksen voimalla argumentointi ontuu kuitenkin sotilaspastoreiden osalta. Lähempi tarkastelu osoittaa, että sotilaspastoreita palveli useissa eri kansallisuuksien piiristä rekrytoiduissa Waffen-SS:n vapaaehtoisyksiköissä. Ranskalaiseen Waffen-SS-divisioona Charlemagneen kuului ainakin kaksi sotilaspastoria, Jean Mayol de Lupé ja Albert Verney. Ukrainalaisista vapaaehtoisista muodostetussa 14. Waffen-SS-divisioonassa palveli myös sotilaspastoreita. Divisioonan korkea-arvoisin sotilaspastori oli Sturmbannführer tri Vasyl Laba. Norjalaisten SS-vapaaehtoisten joukossa toimi puolestaan sotilaspastorina Hauptsturmführer Knut Geelmuyden. Geelmuydenin huhuttiin olevan vapaamuurari, ja SS vapautti hänet tällä perusteella tehtävistään, mutta norjalaisen SS-legioonan komentaja Arthur Qvist piti Geelmuydenin edelleen joukkojen mukana.

Tämä lista SS-pastoreista ei ole millään tavalla kattava, vaan toimii ainoastaan suuntaa antavana esimerkkinä siitä, että SS:n piirissä esiintyi monien eri kansallisuuksien kirkollista toimintaa. Suomalaisten SS-pastoreiden erityisasema ilmenee loppujen lopuksi siinä, että he olivat todennäköisesti ensimmäiset sotilaspastorit Waffen-SS:n piirissä. Wiking-divisioona oli järjestyksessä viides SS-divisioona, ja sitä ennen perustettuihin divisiooniin (Leibstandarte-SS Adolf Hitler, Das Reich, Totenkopf ja Polizei-Division) ei kuulunut sotilaspastoreita. Eri kansallisuuksista värvättyjen SS-legioonien ja divisioonien lisääntyessä ilmaantui lisää sotilaspastoreita palvelemaan näiden joukkojen riveissä, mutta Ensio Pihkala ja Kalervo Kurkiala toimivat tässä suhteessa tienraivaajina.

SS-pastorit Ensio Pihkala ja Kalervo Kurkiala olivat myös poliittisesti aktiivisia miehiä. Pihkala kuului AKS:ään, jonka Suur-Suomi-julistus innoitti häntä sotaretkellä Neuvostoliittoa vastaan. Kurkiala puolestaan ilmoitti SS-aseveljet ry:n jäsenkortissa, että hän oli pitänyt puheita Lapuan liikkeen ja IKL:n puolesta ja ollut tasavallan presidentin valitsijamies kaksissa vaaleissa. Sekä Pihkala että Kurkiala kuuluivat herännäisyyden kannattajiin. Kurkialan osalta poliittinen tie kulki Lapuan liikkeen ja IKL:n kautta lopulta lähemmäksi kansallissosialismia. Pihkala taas ehti ennen kaatumistaan elokuussa 1941 tehdä poliittisen pesäeron kansallissosialismiin, jonka nimissä tehtyjä julmuuksia hän kauhistui. SS-miehiin lukeutui sotilaspastoreiden lisäksi kaksi muuta körttiteologia, Paavo Maunula ja Penna Konttinen. Palvelussitoumuksessaan Maunula ilmoittautui IKL:n kannattajaksi ja Konttinen kansallissosialistiksi.

Näiden neljän teologin kohdalla voidaan hyvällä syyllä puhua suomalaisten omaleimaisuudesta SS-joukoissa, mutta hieman toisessa valossa kuin Mauno Jokipii asian esittää. Uskonto, erityisesti herännäisyys, kietoutui yhteen perinteisen suomalaisen nationalismin kanssa ja tuli lopulta myös kytketyksi fasismiin. Körttiläinen nationalisti saattoi Ensio Pihkalan tavoin lähteä SS-mieheksi Suur-Suomi-hengen elähdyttämänä kirkasotsaisena idealistina. Tuhoamissodan julmuudet heittivät kuitenkin nopeasti varjon idealismin ylle. Kansallissosialismille itsensä vihkineet soturit joutuivat Kalervo Kurkialan tavoin kovettamaan itsensä tarpoessaan eteenpäin Führerin uskollisina seuraajina kohti fasismin mustaa sarastusta.

Suomalaisen SS-liikkeen ytimessä pappien näkemyksissä kohtasivat IKL, AKS, kansallissosialismi ja körttiläisyys. Sodan jälkeen näitä SS-liikkeen kantavia aatteita on haluttu tarkoituksella häivyttää taka-alalle ja nostaa esiin epäpoliittisuutta ja maltillista isänmaallisuutta. Panttipataljoona ja Mauno Jokipii ovat odottaneet haastajaansa vuodesta 1968 lähtien. Jokipii ei itse enää ole vastaamassa syytökseen tilastoilla valehtelemisesta, mutta hänen kirjansa on. Yksi sen keskeisistä väitteistä eli teesi pataljoonan epäpoliittisuudesta on nyt saanut murskaavan iskun, josta se ei tule toipumaan.

 

Kirjoittaja on kirkkohistorian dosentti ja Suomen kirkkohistoriallisen seuran puheenjohtaja. Hän tutkii parhaillaan suomalaisten SS-miesten suhdetta uskontoon ja politiikkaan.

 

Lähteet

Kansallisarkisto, Mauno Jokipiin tutkimusarkisto, SS-aseveljet ry:n jäsenkortisto.

Kansallisarkisto, SS-aseveljet ry:n arkisto, Hakemukset SS-joukkoihin.

 

Aiheesta muualla

André Swanström. 2017. Uskonto, nationalismi ja fasismi SS-pastori Ensio Pihkalan sotapäiväkirjassa. Teologia.fi. Teema 2017/1: Koti, uskonto ja isänmaa?

André Swanström. 2017. Religion, nationalism och fascism i Kalervo Kurkialas krigsdagbok. Teologia.fi. Teema 2017/1: Koti, uskonto ja isänmaa?

 

Taulukot

Taulukko 1. Puolueiden kannatus SS-miehiksi hyväksyttyjen suomalaisten joukossa.

PUOLUE	Kannattajat	Osuus
IKL	422	36,1 %
Kansallissosialistit	112	9,6 %
Kokoomus	59	5,0 %
Maalaisliitto	11	0,9 %
Edistyspuolue	5	0,4 %
RKP	3	0,3 %
SDP	2	0,2 %
Oikeisto	45	4,8 %
Isänmaallinen	67	5,7 %
Ei kantaa	423	36,2 %
Muu	20	1,7 %
Yhteensä	1169	100 %

Taulukko 2. Puolueiden kannatus hylättyjen hakijoiden joukossa. 

PUOLUE	Kannattajat	Osuus
IKL	131	30,5 %
Kansallissosialistit	33	7,7 %
Kokoomus	27	6,3 %
Maalaisliitto	5	1,2 %
Edistyspuolue	4	0,9 %
RKP	1	0,2 %
SDP	1	0,2 %
Oikeisto	11	2,6 %
Isänmaallinen	32	7,4 %
Ei kantaa	150	34,8 %
Muu / tuntematon	35	8,1 %
Yhteensä	430	100 %

Taulukko 3. Puolueiden kannatus saapumatta jääneiden hakijoiden joukossa.

PUOLUE	Kannattajat	Osuus
IKL	67	24,8 %
Kansallissosialistit	20	7,3 %
Kokoomus	18	6,6 %
Maalaisliitto	4	1,5 %
Edistyspuolue	3	1,1 %
RKP	5	1,8 %
SDP	0	0,0 %
Oikeisto	9	3,3 %
Isänmaallinen	19	6,9 %
Ei kantaa	73	26,6 %
Muu / tuntematon	56	20,4 %
Yhteensä	274	100 %