Liisa Seppänen
Tutkijan tarkoitusperät ja soveliaisuuden normit
Historian tutkijana ja arkeologina olen harvemmin joutunut miettimään, rikkooko tutkimukseni kirjoittamattomia soveliaisuuden sääntöjä tai loukkaanko tuloksillani lukijoita tai kuulijoita. Tähän on myötävaikuttanut se, että tutkimusaiheenani ovat pääasiassa olleet satoja vuosia vanhat rakennukset ja maahan hautautuneet materiaaliset muistot, joihin harvemmilla on enää vahvaa tunnesidettä. Lisäksi useimmat samoja asioita tutkineet auktorit ovat jo itse siirtyneet ajasta ikuisuuteen, jolloin olen jo rohjennut esittää uudenlaisia tulkintoja ja näkökulmia aiempien tutkimuksien ja uusien aineistojen pohjalta.
En ole kuitenkaan täysin välttynyt miettimästä soveliaisuuden normeja ja onpa minua kerran jopa syytetty niiden rikkomisesta.
Vaikka syytöksen esittämisestä onkin kulunut jo useampia vuosia, on tapahtuma jäänyt kirkkaana mieleeni. Se on myös vaikuttanut siihen, että olen sen jälkeen miettinyt, voiko joku lukija tai kuulija mahdollisesti loukkaantua esittämistäni tulkinnoista ja tutkimustuloksistani. Tuolloin minua ei syytetty kuitenkaan tutkimusaiheeni vuoksi vaan siksi, että erään arvovaltaisen kuulijan mielestä esitelmässäni käsiteltiin aiheita, joita on epäsopivaa kertoa kirkollisilla foorumeilla ja pyhään paikkaan kokoontuneille kuulijoille.
Vuonna 2001 olin aloittanut väitöskirjatutkimukseni Turun keskiaikaisesta rakentamisesta ja kaupunkimiljöön muutoksista. Olin hyvin innoissani siitä, että minulla oli mielestäni pitkästä aikaa uutta kerrottavaa aiheesta, jota oli tutkittu jo yli sata vuotta.
Väitöskirjatutkimukseeni liittyen minut oli kutsuttu pitämään esitelmä Turun tuomiokirkossa järjestetyssä Turun kulttuuri 2001 -seminaarissa. Esitelmässäni keskityin tarkastelemaan arkeologisen aineiston pohjalta, millaisessa miljöössä ja elinolosuhteissa kaupunkilaiset olivat Turussa keskiajalla asuneet. Kun kuvailin kuulijoille turkulaisten asuinrakennuksia, kaupungin katuja ja saniteettiolosuhteita, minulle ei tullut mieleenkään, että esitelmäni olisi sisältänyt kuulijoita loukkaavia elementtejä. Ehkä juuri siksi esitelmäni jälkeen saamani tuomitsevat moitteet yllättivät minut täysin ja ovat jääneet vahvasti mieleeni.
Syytökset esittäneen loukkaantuneen kuulijan mukaan oli täysin epäsopivaa, että Turun kaupungin keskiaikaisten tavallisten ihmisten asuinolosuhteista ja varsinkin saniteettiolosuhteista kerrotaan Turun tuomiokirkossa, jossa pitäisi kertoa vain henkeä ylentäviä ja sivistyksen piiriin kuuluvia asioita, jotka ovat kunniaksi niin Turulle, tutkijoille kuin turkulaisillekin. Sitä minun esitelmäni ei kuulemma ollut.
Opin läksyni. Kuulijoita, lukijoita ja paikkaa on kunnioitettava. En kuitenkaan jättänyt tutkimusaihettani, vaan väitöskirjassani tarkastelin myös niin Turun rakentamista, kaupunkikuvaa kuin turkulaisten saniteettiolosuhteitakin, jotka näkemykseni mukaan kehittyivät keskiajan kuluessa ja paransivat siten yleistä asukkaiden elämänlaatua ja kaupungin viihtyisyyttä. Saamani läksytys on kuitenkin selvästi vaikuttanut siihen, että olen sen jälkeen empinyt esiintymistä kirkollisilla estradeilla ja kirjoittamista niiden foorumeilla.
Kun vajaa kaksi vuotta sitten näin Suomen kirkkohistoriallisen seuran ilmoituksen, missä pyydettiin artikkeliehdotuksia reformaatiolle omistettuun vuosikirjaan, päätin lähettää toimittajille abstraktin Turun tutkimuksiini liittyen ja antaa heidän arvioida, onko aiheeni sellainen, jonka he haluavat seuran vuosikirjassa julkaista. Suureksi ilokseni ehdotukseni hyväksyttiin, ja artikkelini Reformaation vaikutus Turun kaupunkikuvaan ja kehitykseen on mukana seuran vuosikirjassa 2016, joka julkaistiin tämän vuoden alussa.
Artikkelissani tarkastelen etenkin rakennuksiin ja rakentamiseen vaikuttaneita muutoksia, joita reformaation nimissä toteutettiin Turussa 1500-luvun kuluessa. Västeråsin valtiopäivillä 1527 ja 1544 tehtyjen päätösten oikeuttamana ja Kustaa Vaasan hallinnon johdolla kirkollisia kiinteistöjä ja omaisuutta takavarikoitiin kruunun haltuun ja lahjoitettiin edelleen kruunun virkamiehille. Kirkon hallussa olleen maaomaisuuden takavarikointi mahdollisti aiemmin lähinnä peltoina ja viljelyskäytössä olleiden alueiden rakentamisen.
Omistussiirtojen, uudisrakentamisen ja uusien alueiden asuttamisen myötä myös kaupungin eri alueiden sosiaaliset ja toiminnalliset erot muuttuivat, mikä vaikutti puolestaan uudenlaiseen kaupunkitilan jäsentymiseen ja kaupungin kehittymiseen. Rakennusten ja kaupunkikuvan muutoksiin liittyi läheisesti myös kaupungissa tapahtunut mentaalinen muutos ja sekulaaristuminen, jota kaupunkikuvan fyysinen muutos osaltaan ilmensi ja toisaalta myös edisti.
Tutkimusteni ja esittämieni tulkintojeni perusteella välittyy helposti käsitys, että uskonnollisena uudistuksena käynnistynyt reformaatio konkretisoitui Turussa 1500-luvulla kirkon köyhtymiseen ja yhteiskunnallisen valta-aseman menetykseen. Tästä syystä artikkelini lukija saattaakin kysyä, oliko reformaatio – jota kruunu ja sen edustama Kustaa Vaasa käyttivät hyväkseen oman valta-asemansa ja varallisuutensa vahvistamiseksi – sittenkään kirkon kannalta hyvä asia. Moni asia on vuosisatojen aikana muuttunut, ja etenkin tänä vuonna, kun luterilainen kirkko viettää reformaation 500-vuotista merkkivuottaan, on hyvä pohtia, mitä kaikkea reformaatio on tuonut mukanaan ja miten monella tavalla se on vaikuttanut historian kulkuun, ihmisten elämään ja elinympäristömme muovautumiseen.
Olen tarkastellut reformaation aikaansaamia muutoksia toistaiseksi rajoittamalla tarkasteluni lähinnä vain Turun kaupunkikuvan muutosten tutkimiseen 1500-luvulla, jolloin monet muutokset liittyivät selvästi kirkon ja kruunun väliseen vallan ja omaisuuden uusjakoon. Tarkoitukseni ei ole ollut kritisoida reformaatiota tapahtumana sinänsä vaan olen tarkastellut sen nimissä toteutettuja uudistuksia historioitsijana ja tutkijana ja pyrkinyt ymmärtämään, miten reformaatio muutti fyysistä elinympäristöä ja vaikutti mahdollisesti myös sen kautta ihmisten ajatteluun, käytökseen ja toimintoihin. Ymmärrykseni ja tulkintani asiasta on pohjautunut keräämääni aiempaan tutkimukseen ja säästyneeseen todistusaineistoon, joka on määrällisesti vähäistä ja jättää tulkinnoille paljon tilaa.
Ilahduin suuresti, kun Suomen kirkkohistoriallinen seura ilmoitti, että artikkelini halutaan julkaista seuran vuosikirjassa reformaation merkkivuonna 2017. Koin, että artikkelin kirjoittaminen on minulle erityinen kunnia tähän julkaisuun myös siitä syystä, että täsmälleen sata vuotta aiemmin, vuonna 1917 Juhani Rinne oli julkaissut Suomen kirkkohistoriallisen seuran vuosikirjassa numero 6 artikkelinsa Keskiajan kirkollisista rakennuksista Turussa. Omassa artikkelissani sata vuotta myöhemmin keskityin tarkastelemaan, mitä näille rakennuksille tapahtui reformaation myötä. Toivottavasti Turun keskiajan ja uuden ajan alun kirkollisista rakennuksista on uutta kerrottavaa kirkkohistorian seuran julkaisussa ennen kuin seuraavat sata vuotta on kulunut oman artikkelini julkaisemisesta.
Kun TUCEMEMS (Turku Centre for Medieval and Early Modern Studies) pyysi minua pitämään esitelmän reformaatiota koskevista tutkimuksistani Turun tuomiokirkossa tänä keväänä osana laajempaa yleisöluentosarjaa Kirkko keskellä muutosta. Reformaation vaikutus kulttuuriin ja kirkkoon, huomasin, että en enää empinyt yhtään vaan suostuin mielelläni esitelmän pitäjäksi.
Kun maanantaina 24.4. lähestyin tuomiokirkkoa valmiina pitämään esitelmäni reformaation aikaansaamista muutoksista Turussa uuden ajan alussa, huomasin kuitenkin, että yli kymmenen vuoden takainen tapahtuma esitelmäni aikaansaamista reaktioista ja saamastani palautteesta nousi jälleen kirkkaana mieleeni ja aloin miettiä, millaista kritiikkiä esitelmäni mahdollisesti tällä kertaa herättää kuulijoissa.
Tällä kertaa kukaan yleisöstä ei kuitenkaan ilmaissut loukkaantumistaan eikä ojentanut minua sopivuuden säännöillä. Päinvastoin: muutamat kuulijoista tulivat kiittelemään esitelmääni, joka heidän mukaansa tarjosi paljon tietoa 1500-luvun tapahtumista ja avasi näkökulmia tarkastella laajemmin sitä, miten uskonnollisia ideologioita ja hengellisestä lähtökohdasta syntyneitä ajatuksia voidaan valjastaa palvelemaan muita tarkoitusperiä ja tavoitteita. Keskustelujen jälkeen lähdin kirkosta kevein mielin ja iloisena esitelmäni saamasta positiivisesta vastaanotosta. Tunsin, että selkäni taakse jäävä tuomiokirkko ei langettanut päälleni varjoaan vaan vapautti minut täysin niistä syytöksistä, joita sen seinien sisällä oli minulle edellisellä esitelmäkerrallani annettu.
Tämä kokemus ei muuta kuitenkaan sitä, ettenkö jatkossakin miettisi, miten yleisö reagoi esitelmiini ja millaisille foorumille lähden tutkimuksistani kertomaan. Tutkija ei kuitenkaan voi rajata näkökulmiaan sen mukaan, millaista tietoa halutaan ja toivotaan ja katsotaan sopivaksi esittää. Toki foorumit voidaan joko avata tai sulkea sen mukaan, mitä halutaan kuulla ja mistä halutaan kerrottavan.
Mielestäni menneisyyttä koskevan tiedon ja tutkimuksen pohjimmainen tarkoitus on lisätä ymmärrystämme siitä, millaiset tapahtumasarjat ovat tuoneet meidät tähän aikaan ja näihin tilanteisiin, joissa tänä päivänä elämme. Kun ymmärrämme menneisyyttä, ymmärrämme paremmin myös omaa aikaamme ja toivon mukaan voimme paremmin vaikuttaa myös siihen, millaisessa tulevaisuudessa elämme. Tämä koskee myös kirkon historiaa. Kirkon vuosisataisen historian näkyväksi ja ymmärrettäväksi tekeminen mahdollistaa myös sen roolin syvällisemmän ymmärtämisen tämän päivän yhteiskunnassa ja herättää kiinnostusta pohtia, mikä rooli kirkolla on tulevaisuudessa.
Reformaation merkkivuosi on jo tähän mennessä antanut monille tutkijoille useita tilaisuuksia kertoa tapahtumaan liittyvistä tutkimuksistaan ja herättää sitä kautta myös laajemman yleisön kiinnostusta yleensäkin kirkkohistoriaa kohtaan. Toivon, että merkkivuoden aikaansaama laajempi kiinnostus kirkkohistoriaa kohtaan jatkuu myös tämän juhlavuoden jälkeen. Minulle merkkivuosi on antanut jo tähän mennessä paljon – se on antanut minulle paitsi uusia tutkimusaiheita ja -foorumeita myös varmuuden siitä, että on tärkeämpää miettiä, miten tutkijana voin lisätä ihmisten ymmärrystä ja kiinnostusta menneisyyttä kohtaan kuin sitä, miten tutkimuksiini mahdollisesti suhtaudutaan ja miten niitä ulkopuolelta arvotetaan.
Kirjoittaja on kulttuurihistorioitsija ja arkeologi. Kirjoitus perustuu hänen Turkua koskeviin tutkimuksiinsa, kokemuksiinsa ja mietteisiinsä. Hänen artikkelinsa Turun kaupunkikuvan muutoksista reformaatioajalla on julkaistu Suomen kirkkohistoriallisen seuran vuosikirjassa 2016. liseppa[at]utu.fi.