Une Comédie Romaine – libanonilaisen taiteilijan rakkaudenosoitus Roomalle

Milla Bergström

Rooma on monien lempikaupunki, eikä syyttä. Ikuinen kaupunki pursuaa historiaa ja taidetta, eloisia aukioita ja vilkkaita katuja, antiikin raunioita ja toinen toistaan upeampia kirkkoja. Lukuisat nähtävyydet ja valtaisat turistimassat voivat kuitenkin uuvuttaa myös Roomaan rakastuneen, ja silloin on hyvä hetki vetäytyä rauhallisille kujille.

Sellainen on esimerkiksi Via di Monserrato, jonka päässä kohtaavat birgittalaissisarten Casa di Santa Brigida ja ranskalaisten Palazzo Farnese. Via di Monserrato ei eroa merkittävästi Rooman muista kapeista kaduista, mutta sen varrella on pieni helmi: nykytaidetta esittelevä galleria Maja Arte Contemporanea.

Maja Arte Contemporanea ei ollut minulle ennestään tuttu, kun kesäkuussa astuin sen ovesta sisään. Tiesin kuitenkin sen, että taidegalleriassa oli parhaillaan (1.6.–15.7.2023) esillä näyttely Une Comédie Romaine, jonka markkinointikuvaksi oli valittu hilpeä maalaus katolisesta papista.

Maja Arte Contemporaneassa minut toivotti tervetulleeksi ystävällinen henkilö, jonka otaksuin olevan gallerian työntekijä. Mainitsin sivumennen, että olin vastikään nähnyt arvostelun Une Comédie Romainesta, mihin hän vastasi hymyillen: “Aivan, tämä näyttely on koko kaupungin puheenaihe.”

Tarkastelin ensin tilaa ja näyttelyä kokonaisuutena. Valkoiseen galleriahuoneeseen oli ripustettu kolmekymmentä pientä ja keskikokoista öljyvärimaalausta. Suoraviivaisissa töissä loistivat kirkkaat värit tai pelkistetyt musta ja valkoinen. Kaikissa teoksissa toistuivat Rooman kaarevat tai kulmikkaat muodot, jotka toimivat abstraktina taustana maalauksissa liikkuville hahmoille.

Kun olin valmis aloittamaan näyttelykierrokseni, gallerian työntekijä liittyi seuraani. Hän kertoi ilmeisen innostuneesti yksityiskohtaisia tarinoita jok’ikisestä maalauksesta ja niissä esiintyvistä henkilöistä. Pidin suorastaan hämmästyttävänä hänen syvällistä tietämystään kustakin työstä, kunnes hän yhtäkkiä huudahti: “En voi salata tätä enää – vaikka yritin! Taiteilija olen minä itse!”

Taitelija Gilbert Halaby syntyi (1979) sisällissodan repimässä Libanonissa ja varttui kauniissa kylässä Libanonvuorilla. Nuoruudessaan hän suoritti arkeologian yliopisto-opintoja Beirutissa, mutta arkeologia hänestä ei tullut. 2000-luvun alussa Halaby muutti Roomaan, missä hän alkoi suunnitella käsin tehtyjä koruja ja käsilaukkuja ja sittemmin myös muun muassa naistenvaatteita ja silkkihuiveja.

Taidemaalarina Gilbert Halaby debytoi synnyinmaassaan maaliskuussa 2023, kun hänen ensimmäinen soolonäyttelynsä Domus Berytus oli esillä Beit Beirutissa. Une Comédie Romaine on itseoppineen taiteilijan ensimmäinen näyttely Italiassa.

Une Comédie Romainea voinee pitää Halabyn rakkaudenosoituksena Roomalle ja sen kadunkulkijoille. Hän on valinnut päähenkilöt maalauksiinsa kävellessään kaupungin historiallisessa keskustassa ja tarkkaillessaan ohi kulkevia ihmisiä Via di Monserratolla sijaitsevasta ateljeestaan. Taiteilijan työskentelymetodina on videokuvata puhelimellaan mielenkiintoisia persoonia ja valikoida videoista pysäytyskuvia eli “hetkiä, jotka varastan todellisuudesta”. Lopuksi hän siirtää omat tulkintansa noista hetkistä kankaalle.

Halabyn Roomassa kulkevat esimerkiksi italialaiset taiteilijat Enzo Cucchi (Enzo, 2022) ja Margareth Dorigatti (A piedi nudi. Margareth e Kate, 2022), 98-vuotias pianisti, jonka avoimesta ikkunasta soljuvan soiton kaikki tunnistavat (Ce la farò, 2022) ja kulkuri, joka on vuosikausia polkenut Via di Monserratolla pyöränsä perään sidotut kattilat kolisten (Il saggio a Monserrato, 2023).

Via di Monserratolla pyöräilee myös Afganistanin prinsessa Soraya, jonka isoisä kuningas Amanullah Khan joutui aikoinaan lähtemään maanpakoon (Soraya, 2023). Prinsessa on syntynyt ja elänyt koko elämänsä Italiassa, ja vielä tänäkin päivänä hän on afgaaninaisten oikeuksien aktiivinen puolestapuhuja. Koin surulliseksi hänen tarinansa, mutta Halaby kiisti tulkintani: “Prinsessa Soraya ei murehdi kohtaloaan eikä sääli itseään. Hän on kerrassaan hurmaava persoona!”

Kuten näyttelyn nimestäkin voi päätellä, Halaby tarkastelee ja tulkitsee huumorin pilke silmäkulmassaan kotikaupunkinsa moninaisia ihmisiä. Häntä tuntuvat kiehtovan varsinkin katoliset papit ja nunnat. Hän on ikuistanut teoksiinsa esimerkiksi kaksi todella pitkää yhdysvaltalaista pappia (Visitors, 2022) sekä seitsemän nunnaa, joista tosin vain neljä mahtui maalaukseen, koska taitelijalle oli tärkeää kuvittaa oikealla tavalla sisarten kävely tauluun sisälle ja ulos (Fabula Praetexta, 2023).

“Hän on isä Ryan Browne”, Halaby valisti minua osoittaessaan pyöräilevää pappia (Our Father Browne, 2023). Samalla hän kaivoi taskustaan puhelimensa ja näytti minulle hidastetun videon(*) ruudun poikki polkevasta hahmosta. Video ja papin nimi muistuttivat kovasti televisiosarjaa Isä Brown ja hänen laumansa, mutta yhtäläisyydet olivat kuulemma puhdasta sattumaa; Halaby oli kyllä kuullut sarjasta muttei ollut nähnyt sitä.

Halabyn ”kirkollisista” maalauksista suosikkejani olivat Entr’acte (2023) ja Frame Me! (2023). Ensimmäisessä eteenpäin ponnistelee napolilainen nunna, joka aina perjantaisin saapuu Roomaan perässä vedettävine laukkuineen ja sunnuntaisin hän palaa takaisin Napoliin.

Toisessa suosikissani tukeva pappi kiiruhtaa jonnekin helma heiluen. Halaby tiesi kertoa, että kyseinen pappi rakastaa antiikkia: hän kiertelee antiikkiliikkeissä tehdäkseen löytöjä ja kulkee Via di Monserratolla milloin patsas, milloin antiikkikehys kainalossaan.

Viehättävä teos oli myös Madre Elisa e Suor Samuela davanti a Maja (2022) kumarassa kulkevine birgittalaissisarineen. Pohdin ääneen, että birgittalaissisaret saattaisivat pitää Une Comédie Romainesta. Ja kuinka ollakaan, he olivat osallistuneet näyttelyn avajaisiin! Avajaispäivän valokuvista(*) näkee, että sisarilla oli ollut hauskaa.

Halabyn esittelykierros päättyi kahteen erityiseen teokseen. Fuchsia At Last (2023) oli nimeään myöten todiste onnekkaasta hetkestä: “Kesti todella kauan, ennen kuin vihdoin näin kardinaalin! Hän on kokoelmani ainoa kardinaali.” En rohjennut sanoa taiteilijalle, että fuksianpunaiseen pukeutunut kirkonmies taitaa olla piispa eikä kardinaali…

Mi hai fatto correre (2023) oli erityinen siksi, että Halaby on käyttänyt oranssia väriä ainoastaan tässä maalauksessa. Oranssista poikkeamasta – ja ilmeisesti taiteilijan vastustelusta – huolimatta Une Comédie Romainen kuraattori ja Maja Arte Contemporanean galleristi Daina Maja Titonel oli halunnut tämänkin teoksen kokonaisuuteen mukaan.

Juuri kun olin kiittelemässä ja hyvästelemässä taiteilijaa, galleristi palasi takaisin kuntosalilta. Kaksikko tervehti toisiaan lämminhenkisesti, minkä jälkeen taiteilija kiiruhti tunnustamaan, että hän ei ollut kyennyt salaamaan minulta todellista henkilöllisyyttään.

En ihan hahmottanut paljastuksen merkitystä. Oliko Halabysta hupaisaa, että hän oli yrittänyt näytellä gallerian työntekijää tai ehkä galleristia itseään? Vai oliko galleristia tuurannut taiteilija luvannut, että hän antaisi näyttelyvieraiden katsoa ja kokea taideteoksia omaehtoisesti? Oli niin tai näin, katsoin hyötyväni Halabyn henkilökohtaisesta esittelykierroksesta. Nimenomaan taiteilijan kertomat tarinat tekivät vierailustani ennalta-arvaamattoman antoisan, vaikka voinkin suositella lämpimästi Une Comédie Romainea myös muille kuin nykytaiteen ystäville.

Une Comédie Romaine on esillä Maja Arte Contemporaneassa vielä heinäkuun 15. päivään asti. Sen jälkeen monet näyttelyn teoksista siirtyvät niiden uusille omistajille, yksityisille keräilijöille eri puolille Italiaa, Yhdysvaltoihin ja Isoon-Britanniaan.

 

(*) Taitelija on julkaissut näyttelyyn liittyviä videoita ja valokuvia Instagram-tilillään gilbert_halaby