Huhtikuun Uuden tutkimuksen ilta järjestetään maanantaina 13.4. kello 17.15 Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan tiedekuntasalissa (Vuorikatu 3, 5B kerros). Tohtorikoulutettava Jelisei Heikkilä esitelmöi aiheesta:
Avioerokäytäntöjen kirkko-oikeudelliset uudistukset Venäjän ortodoksisen kirkon 1917–1918 kirkolliskokouksessa
Tultaessa 1900-luvulle Venäjän avioliittolaki oli eurooppalaisiin maihin verrattuna hyvin tiukka. Laillisesti valtio tunnusti vain virallisten uskonnollisten yhteisöjen avioliitot. Avioeroa ennen vuoden 1918 vallankumousta oli hyvin vaikeaa saada. Valtio hyväksyi avioeron vain niissä tapauksissa, joissa Pyhä synodi oli niitä puoltanut. Käytännössä tämä merkitsi sitä, että esimerkiksi vuonna 1913 Venäjän keisarikunnassa 98,5 miljoonaa ortodoksia kohden haettiin 3 791 valtion hyväksymää avioeroa (0,038%). Uskonnonvapausuudistus 17. huhtikuuta vuonna 1905 uudisti myös avioliittolakia: eri uskonnollisten tunnustusten väliset avioliitot sallittiin, jonka seurauksena alkoi laaja keskustelu siviiliavioliiton käyttöönotosta.
Erilaiset suunnitelmat ja näkemykset avioeroprosessien reformoimisesta jatkuivat aina vuoteen 1916 saakka, kunnes ne lopulta siirtyivät vuosien 1917–1918 kirkolliskokouksen päätettäväksi. Vuosien 1917–1918 Venäjän ortodoksisen kirkon kirkolliskokouksen kirkko-oikeusjaostossa laajaa keskustelua aiheutti hyväksyttävät määritelmät avioerosyistä. Kokouksen akateemikot – piispat, juristit, Pyhän synodin yliprokuraattori ja suurin osa papistosta olivat avioerosyiden määritelmien laajentamisen kannalla. Samalla he kannattivat myös avioeroprosessin osittaista siirtämistä maalliseen tuomioistuimeen. Kokoukseen osallistuneet maaseutuedustajat, sekä maaseudulla toiminut papisto olivat sen sijaan uudistusten jyrkkiä vastustajia.
Venäjän keskustoimeenpanokomitea ja kansanneuvoston komissaarit säätivät 16. joulukuuta 1917 uudistetun lain koskien avioeroa ja siviiliavioliittoa. Uudistetussa laissa ei osoitettu mahdollisiin avioerosyihin, riitti että kaksi osapuolta päättivät erota. Tämä loi suuren ristiriidan vallinneeseen käytäntöön, jossa avioliittoa pidettiin kirkollisena toimituksena, sakramenttina joka on ortodoksisen kirkon mysteerio.
Kirkko ei ehtinyt käydä loppuun aloittamaansa kirkko-oikeudellista keskustelua tulevasta avioeromallista, vaan se oli pakotettu käsittelemään valtion uutta avioerolakia. Vuosien 1917–1918 kirkolliskokousta valmisteleva aika näkyi muun muassa piispojen, sekä eri kirkollisten tahojen keskusteluna kirkollisissa ja maallisissa lehdistöissä. Niissä esitettiin useita näkemyksiä ja malleja, kuinka vanhentunutta avioero -ja avioliittolakia tulisi uudistaa. Itse vuosien 1917–1918 kirkolliskokouksessa pyrittiin käytännössä ratkaisemaan edellä mainitut ongelmat ja löytämään uusia kirkollisen avioelämän malleja uudessa uskonnottomassa yhteiskunnassa.
Kirkollinen avioliittoinstituutio joka oli koko 1800- ja 1900-luvun alun oikeuslaitoksen suojelema tuhoutui vallankumouksen myötä. Avioerokäytännön uudistamisella oli kuitenkin paradoksaalinen tavoite Venäjällä – säilyttää kristillisen perheen yhtenäisyys